Haitallisten vieraslajikasvien ongelmat on tunnistettu myös monissa luontomatkailuyrityksissä. Esimerkiksi matkailuyritys Hawkhill on torjunut vieraslajikasveja osana omaa vastuullisuustyötään ja haastanut mukaan myös muita toimijoita. Vieraslajien torjuntatyötä on myös pelillistetty.
Kesällä 2024 Pohjolan OP halusi perehtyä vieraslajiongelmaan ja ryhtyä käytännön torjuntatyöhön. Avuksi käytännön toimien suunnitteluun tulivat Oulun Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijat, jotka kartoittivat vieraskasvien torjuntakohteiksi soveltuvat talkookohteet yhteistyössä Pohjolan OP:n toimipaikkakuntien kanssa. Talkoot toteutettiin omatoimisesti neljällä paikkakunnalla sekä Oulun Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijoiden ohjaamina paikan päällä ohjatusti Oulussa, Torniossa ja Rovaniemellä. Asiantuntijat laativat toimihenkilöille yksityiskohtaiset talkoo-ohjeet sekä perehdyttivät heidät vieraslajikasvien torjuntaan. Kun työkohteet oli valmisteltu valmiiksi ja talkoolaiset tutustuneet talkoo-ohjeisiin etukäteen, käytännön toimiin oli helppo ryhtyä.
Luontotalkoot innostivat
Torjuntatalkoot nimettiin Luototalkoot-kampanjaksi. Talkookohteita oli seitsemällä paikkakunnalla Oulusta Ivaloon ja talkootapahtumia kertyi kymmenen. Talkoisiin osallistui lähes 150 yrityksen toimihenkilöä. Luontotalkoiden yhteyshenkilön Anu Huhanantin mukaan iso osa henkilöstöstä ympäri toimialuetta innostui talkoilemaan ja iso osa myös niistä, jotka eivät osallistuneet varsinaisiin tapahtumiin, tutustuivat kuitenkin torjuntainfoon.
Talkoolaisten haaviin jäi komealupiinia, jättipalsamia, kurtturuusua, ruttojuurta ja viitapihlaja-angervoa. Rovaniemellä vieraskasvijätettä syntyi 30 jätesäkillistä, Torniossa jopa kokonainen siirtolavallinen. Talkoilla torjuttu ala oli lähes 1 900m2. Töitä tehtiin kaupunkien ja kuntien omistamilla kohteilla ja maanomistajat vastasivat vieraskasvijätteen asianmukaisesta hävittämisestä.
Ympäristöasiantuntija Taru Koskinen Oulun Maa- ja kotitalousnaisista on vaikuttunut siitä, miten paljon talkoissa saatiin lopulta aikaan: ”Innostus vieraskasvityöhön virisi talkoolaisten keskuudessa aina sitä mukaan, kun tuloksia syntyi”. Koskinen on kuullut myös positiivista palautetta maanomistajilta. Talkootapahtumissa vierailleet kuntien edustajat olivat positiivisesti yllättyneitä tapahtumien tuloksista.
”Ihana idea nämä talkoot <3”
Henkilöstöltä kerätty palaute osoitti luontotalkoiden onnistumisen. Tapahtumia pidettiin antoisina etenkin yhdessä olon ja kuntoilun näkökulmasta. Käytännön tekeminen tarjosi vaihtelua normaaliin työpäivään ja samalla tuli tunne siitä, että oikeasti voi tehdä jotain hyödyllistä yhteisen luonnon hyväksi. ”Hiki päässä iskettiin 9 lapiota maahan. Yhteinen ilo syntyi siitä, kun joku sai kaivettua juurakon maasta”, palautteessa kerrotaan. Moni toivoi, että yhteinen toiminta jatkuisi myös tulevina vuosina. Oman työn tuloksia halutaan seurata pidempään, toteuttaa talkoita samoilla kohteilla ja seurata, kuinka alue vapautuu haitallisista vieraslajikasveista.
Lisää tunnelmia ja videoita talkootapahtumista voi katsoa Pohjolan OP:n Facebook-sivuilta.
Kuvat: Pohjolan OP, talkoolaiset ja Taru Koskinen
Teksti: Leena Lahdenvesi-Korhonen