Jättiputket herättivät 1970- ja 1980-luvuilla ihastusta monilla kotipihoilla. Kasvi tuotti nopeasti paljon uusia taimia ja moni halusi sen omalle pihalleen komean kukinnon ja hyvän peittävyyden vuoksi. Näin kävi myös Sulkavalla. Lopulta hetken ihastuksesta muodostui vuosien riesa. Sulkavan keskustassa on jäljellä yksi selkeä jättiputkikasvusto. Kasvusto ei näy enää kylämaisemassa, mutta se on levittäytynyt alkuperäiseltä kasvupaikaltaan läheiselle niitylle ja metsän reunaan. Sulkavan kirkonseudun maa- ja kotitalousnaiset talkoilevat säännöllisesti ongelman torjumiseksi. Kesäkuussa 2024 talkoilemaan ryhdyttiin maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallisen Impin päivä -vieraslajitalkoiden innoittamina.
Torjuntatyö alkaa keväällä aikaisin
Sulkavan kirkonseudun maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja Sanna Reponen ja talkooryhmä ovat huomanneet, että paras torjuntatulos syntyy, kun talkoot pidetään hyvissä ajoin aina keväällä tai alkukesästä, ennen kuin taimet ovat kasvaneet liian kookkaiksi. Silloin taimet voi vielä kaivaa maasta juurineen. Helppoa työ ei ole silloinkaan, mutta yhdessä talkoilu on palkitsevaa. Alkuun torjunta aloitettiin katkomalla jättiputkien kukinnot. Nyt kun ongelma on jo paremmin hallinnassa, kukintoja ei enää juurikaan synny ja työ voidaan keskittää itse taimien poistamiseen. Talkooporukka tekee yhdessä työn ja pussittaa ongelmakasvuston. Maanomistaja huolehtii jätteet edelleen asianmukaisesti hävitettäväksi. Työtä on tehty yhdessä jo lähes kymmenen vuoden ajan. ”Välillä mukana on isompi ryhmä joinakin vuosina vähän pienempi”, Reponen kertoo.
Jättiputket eivät ole ainoita haitallisia vieraslajikasveja, joita yhdistyksen aktiivit ovat poistaneet yhteisillä talkoilla. Aiempina vuosina on kaivettu ylös myös komealupiinia. Monella on lisäksi kotipihallaan omia talkookohteita, niin myös Reposella. Hän on poistanut säännöllisesti jättipalsamia niin viljelysten reunoilta kuin myös maisemallisesti arvokkailta ranta-alueilta. Sulkavan kirkonkylä on maisemallinen helmi ja kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin.
Positiivista kehitystä tapahtuu
Vaikka jättiputket ovat aiheuttaneet harmia jo vuosia, sinnikäs ja säännöllisesti toistuva torjuntatyö on alkanut tuottaa vähitellen tuloksia. Kasvusto on heikentynyt ja kasvit ovat vähentyneet. Sanna Reponen on erityisen tyytyväinen siihen, että ryhmä on jaksanut toimia pitkäjänteisesti ja monen vuoden talkootulokset antavat lupauksen siitä, että vielä koittaa se kevät, kun yhtään tainta ei seudulta nouse.
Yhdessä tekeminen on antoisaa
”Yhteisissä talkoissa aivan parasta on työn lomassa jutustelu ja tietenkin se kahvittelu”, Reponen naurahtaa. Siinä kitkennän lomassa ehtii haastella monet asiat ja usein mukana on myös aivan uusia ihmisiä. Heihin tutustuminen on aina antoisaa.
Kuvat: Liisa Ruottinen-Partanen
Teksti: Leena Lahdenvesi-Korhonen