29.5.2023

Barentsin vieraslajihankkeen kumppaneiksi WWF sekä Maa- ja kotitalousnaiset!

Kilpailutuksen kautta valitut kumppanit tuleva työskentelemään haitallisten vieraslajikasvien parissa. WWF ja Maa- ja kotitalousnaiset tuottavat vieraskasveista tietomateriaaleja, järjestävät tapahtumia sekä edistävät talkootyötä Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa.

Alkuvuodesta Barentsin vieraslajihankkeessa toteutettiin iso kilpailutuspaketti, jonka tarkoituksena oli saada vieraslajikasvitoimijat hankkeelle. Kilpailutus sisälsi kaksi eri osa-aluetta, joista toinen painottui kansalaisille tuotettavaan materiaaliin ja toinen talkootyötä edistävään, kunta- ja paikallistoimijoille tuotettavaan toimintaan. Sama toimija sai jättää molempiin osa-alueisiin tarjouksen, joten uusia hankekumppaneita olisi voinut olla myös yksi, joka olisi vastannut molemmista osista. Tällä kertaa osa-alueet päätyivät eri toimijoille ja Barents-hanke sai kaksi vieraslajikasvitoimijaa: WWF:n sekä Maa- ja kotitalousnaiset.  

Tietopaketteja kansalaisille ja torjuntatyötä paikallistoimijoille

WWF tulee seuraavan puolentoista vuoden aikana tuottamaan Barentsin vieraslajihankkeessa kansalaisille suunnattua materiaalia ja koulutuksia. Kesän 2023 aikana kuvataan vieraslajikasveihin sekä pohjoiseen luontoon liittyvää materiaalia, joista tuotetaan lyhyiden koulutusvideoiden sarja. Videot tekstitetään, jotta niitä voidaan seurata niin suomeksi, ruotsiksi kuin norjaksi. WWF tuottaa myös koulutusmateriaalia tekstimuodossa ja tulee järjestämään verkkokoulutuksia sekä esimerkiksi kansainvälisen vieraskasviwebinaarin.

Maa- ja kotitalousnaisten osa-alue on lähempänä käytäntöä ja painottuu vieraslajikasvien torjuntaa tukevaan toimintaan. Tarkoitus on tutustua eri maiden vieraskasvien torjuntakäytänteisiin, järjestää torjuntatyön työnäytöksiä ja edistää torjuntatyötä kouluttamalla toimijoita. Tällaista toimintaa tarvitaan, sillä esimerkiksi Suomessa järjestetään vieraslajitalkoita jo tottuneesti, mutta Ruotsissa ei ole samanlaista talkookulttuuria. Kansainvälinen ajatusten- ja kokemustenvaihto onkin yksi hankkeen tärkeistä tavoitteista!

Juuri nyt WWF:n ja Maa- ja kotitalousnaisten tekemisiä suunnitellaan kovalla innolla ja ne tarkentuvat kesän 2023 aikana. Varmaa on, että toimet kohdentuvat alaskanlupiiniin, komealupiiniin sekä jättiputkiin, mutta muitakin lajeja saatetaan nostaa esiin hankkeen edetessä. Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan, sillä vieraslajikasvit eivät tunne valtion rajoja. Tulevista tapahtumista ja uusista materiaaleista tiedotetaan hankkeen nettisivuilla ja Twitterissä!

WWF ja Maa- ja kotitalousnaiset ovat osa Luonnonvarakeskuksen koordinoimaa Barentsin vieraslajihanketta. Hanke toimii Suomen, Ruotsin ja Norjan Barentsin alueella ja pyrkii tuottamaan tietoa viidellä eri kielellä: suomeksi, ruotsiksi, norjaksi, pohjoissaameksi sekä englanniksi.

Siirry takaisin sivun alkuun